Yrittäjänä kerrot oman näkemyksesi työpanoksesi arvosta eli työtulosta YEL-vakuutusta ottaessasi. Työtulo on oman työpanoksesi arvo vuositasolla. Työeläkeyhtiö vahvistaa työtulosi vastaamaan työpanoksesi arvoa, huomioiden toimialasi sekä liikevaihtosi ja työtuntiesi määrän.
Virallisesti työtulo määritellään seuraavasti: "YEL-työtulosi tulisi vastata sellaista vuosipalkkaa, joka maksettaisiin samasta työstä toiselle yhtä ammattitaitoiselle henkilölle kuin sinä olet."
Työtulo määritellään alusta asti oikealle tasolle tulojesi mukaisesti. Työtulon mukaan lasketaan eläkkeen lisäksi muu sosiaaliturvasi eli jos esimerkiksi sairastut tai jäät vanhempainvapaalle, työtulo määrittää päivärahasi suuruuden. YEL-työtulon minimi on 9 010,28 euroa ja maksimi 204 625 euroa (vuonna 2024).
Kevytyrittäjänä YEL-työtulon oikea taso katsotaan bruttopalkasta. YEL-työtulo on arvio bruttopalkastasi vuositasolla vakuutuksen alkamispäivästä tai työtulomuutoksesta eteenpäin. Voit vertailla aikaisempia bruttotulojasi ja niiden perusteella miettiä paljonko vuositasoinen arviosi voisi olla.
YEL-työtuloon on syytä hakea muutosta, jos tulotasosi muuttuu pysyvästi. Työtulomuutoksen voit tehdä UKKO-tililtäsi tai Varma Asioinnin kautta (www.varma.fi --> kirjaudu). Työtuloa ei pysty muuttamaan takautuvasti vaan aina ilmoituspäivästä eteenpäin. Jos työtulosi on määritetty alusta lähtien väärin, teethän muutoksenhaun Varma Asioinnin kautta.
Katso myös
Kuinka paljon YEL-maksua pitää maksaa?
Kommentit
0 kommenttia
Kommentointi on poistettu käytöstä.