Y-tunnusta eli toiminimeä perustettaessa on hyvä ottaa huomioon muutamia asioita, jotta toiminnan aloitus olisi mahdollisimman sujuvaa. Olemme listanneet alle oleellisimmat asiat, jotka kannattaa ottaa huomioon!
Kirjanpito
Jokaisen toiminimiyrittäjän eli elinkeinonharjoittajan on pidettävä toiminnastaan kirjanpitoa. Pienillä yrityksillä on paljon helpotuksia kirjanpidon laatimiseen ja suurin osa toiminimiyrittäjistä saa tehdä kirjanpitoaan yhdenkertaisena maksuperusteisena kirjanpitona. Toiminimiyrittäjän ei myöskään yleensä tarvitse tehdä tilinpäätöstä.
UKKO Kevytyrittäjä Y-tunnuksella tekee yhdenkertaisen kirjanpidon puolestasi ja hakee ALV- ja veroilmoitukset ja ALV-alarajahuojennuksen kaikille asiakkaillemme jotka siihen ovat oikeutettuja.
Verotus
Toiminimiyrittäjän tulee yleensä maksaa kahta veroa, arvonlisäveroa ja ennakkoveroa. Voit lukea lisää näistä veroista ja niiden määräytymisestä verotusta koskevalta sivultamme.
Vakuutukset
Usein ainoa pakollinen vakuutus toiminimiyrittäjälle on yrittäjän eläkevakuutus eli YEL. Monilla toimialoilla kuitenkin edellytetään muitakin vakuutuksia, esimerkiksi koulutetuilla hierojilla tulee olla potilasvakuutus, rakennusalan yrityksellä vastuuvakuutus. YEL-vakuutuksen hakemuksen voit täyttää UKKO Kevytyrittäjä -palvelussa. Huomioithan, että Y-tunnuksellisessa palvelussa emme pidätä YEL-maksuja automaattisesti vaan saat verkkolaskun palveluun.
Voit lukea näistä vakuutuksista lisää täältä:
- Yrittäjän vakuutukset - mitkä ovat pakolliset vakuutukset?
- Milloin tarvitsen YEL-vakuutuksen?
- YEL-maksun vaikutus yrittäjän sosiaaliturvaan
UKKO Turva
Y-tunnuksellisena kevytyrittäjänä asiakkaana olet turvattu tapaturma- ja vastuuvakuutuksella. Tapaturmavakuutus korvaa työssä tapahtuneet tapaturmat ja vastuuvakuutus korvaa 2 miljoonaan euroon asti työssä sattuneet vahingot.
Verovähennykset
Toiminimiyrittäjyys kannattaa verotuksellisesti, nimittäin elinkeinoverolain vähennysoikeus yritystoiminnan tuloihin liittyviin menoihin on laajempi kuin tuloverolaissa, minkä piirissä olet esimerkiksi jos työskentelet palkansaajana tai kevytyrittäjänä.
Lue vähennyksistä lisää täältä. Tutustu myös Yrittäjyyskoulumme verovähennysartikkeliin.
Palvelun käyttäjänä voit olla huoletta sen suhteen, mitkä kulut ovat vähennyskelpoisia, sillä kaikki palveluun lisäämäsi menot tarkastetaan. Tiimin asiantuntijat pitävät huolen, että lisäämäsi menot ovat vähennyskelpoisia ja täyttävät muutenkin lain vaatimukset esimerkiksi kulukuitin sisällön suhteen.
Vaikutukset työttömyysturvaan
Yrittäjän työttömyysturva poikkeaa hiukan palkansaajan turvasta, mutta huolehtimalla työttömyyskassan jäsenyytesi ajantasalle ja YEL-työtulon vastaamaan todellisia tulojasi, varmistat myös yrittäjänä itsellesi toimeentulon töiden loppuessa tai sairastuessasi.
Jos sinulta loppuu työt yrittäjänä, ilmottaudu työnhakijaksi TE-toimistoon. Aloittaessasi työnhaun, TE-palvelut selvittää ensin yrittäjäasemasi, eli oletko työttömyysturvalain mukaisesti yrittäjä. Jos olet yrittäjä, selvitetään tämän jälkeen yritystoiminnan pää- tai sivutoimisuus. Jos yritystoimintasi jatkuu sivutoimisena työttömyyden ohella, olet usein oikeutettu soviteltyyn työttömyysetuuteen.
Jos aloitat yrittäjyyden työttömänä, yrittäjyyden pää- tai sivutoimisuutta ei selvitetä neljän ensimmäisen kuukauden aikana. Pää- tai sivutoimisuus arvioidaan vasta neljän kuukauden jälkeen yrittäjyyden alkamisesta, mikä tarkoittaa, että saat joka tapauksessa soviteltua työttömyysetuutta ensimmäiset neljä kuukautta yrityksen perustamisesta huolimatta.
Lue tarkemmin yrittäjän työttömyysturvasta Yrittäjyyskoulusta. >> Yrittäjän ja kevytyrittäjän työttömyysturva.
Yrittäjyyskoulusta kattavaa tietoa yrityksen alkutaipaleelle
Yrittämisen aloittamista pohtivalla saattaa olla paljon kysymyksiä mielessään. Juuri siksi olemme perustaneet Yrittäjyyskoulun, josta löytyy paljon tietoa yrittäjyyteen liittyen. Oli mietinnässä sitten verotus, markkinointi tai oman osaamisen myyminen, löytyy vastaukset ja vinkit yrittäjyyskoulusta.
Kommentit
0 kommenttia
Kommentointi on poistettu käytöstä.